tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuosi 2019, uuteen nousuun

Vuoteen 2019 pääsin miltei lentävällä lähdöllä, sillä edellisvuonna sitkeästi vaivanneet akilles- ja polvivaivat alkoivat vihdoin hellittää ja vuodenvaihteeseen tultaessa olin voinut lisätä treenimääriä. Kunto tuntui olevan nousussa. Kovin täsmällisiä tavoitteita en vuodelle osannut asettaa. Alkuvuonna treeni tähtäsi kovaan tulokseen maaliskuun Aktiassa.

Loppujen lopuksi vuodesta kuitenkin kokonaisuudessan muotoutui ehkä koko vuonna 2012 alkaneen aikuisurheilijan urani paras vuosi. Alla vuosikatsaus ja tilastot kuukausi kuukaudelta.

Tammikuu 2019
Tammikuu oli hyvän peruskuntotreenin aikaa. Aktia tuli juostua perinteiseen malliin talvisessa säässä ja loppukuusta tein myös vähän vetotreeniä ja reipastakin. Hiihtämäänkin pääsi.
Tammikuun Aktia-Cup talvisäässä. Olen kuvassa taaempana numerolla 121 (kuva: Ari Lassila)
19.1.2019 Aktia Cup 10 km: 39.10 (3.55 /km)

- juoksua 311 km (5.00 /km)
- perinteisen hiihtoa 91 km
- sulkapalloa 2 h
- kirjattua liikuntaa yhteensä 36 h

Helmikuu 2019
Helmikuun alussa oli jokunen vetotreeni, Aktia Cup, sekä etelänmatka, jossa en kuitenkaan saanut tehtyä muuta kuin peruskuntotreeniä. Hieman tuli myös hiihdettyä.

9.2.2019 Aktia Cup 10 km: 38.44 (3.52 /km)

- juoksua 258 km (5.00 /km)
- perinteisen hiihtoa 45 km
- vaellus 3 h
- yhteensä liikuntaa 28 h

Maaliskuu 2019
Kevään tavoite oli asetettu maaliskuun Aktiaan. Tämä tavoite kuitenkin kariutui sitkeään pitkään jatkuneeseen kurkkukipuun ja streptokokki-angiinaan, johon sain lääkekuurin. Kisa tuli juostua, mutta puolitehoilla. Loppukuusta pääsin juoksemaan vielä jonkun kovemman treenin ja kunto alkoi jälleen nousta.

23.3.2019 Aktia Cup 10 km: 39.25 (3.55 /km)

- juoksua 295 km (5.11 /km)
- sulkapalloa 3 h
- yhteensä liikuntaa 29 h

Huhtikuu 2019
Talvella pk-lenkeillä, tasavauhtisilla kovilla ja lyhyillä vetotreeneillä pohjustettu kunto alkoi realisoitua tuloksiksi huhtikuun kisoissa, vaikka olinkin hieman epätietoinen peruskuntoni tasosta kisoihin tultaessa. Nummelanharjusta tuli raskaalla reitillä sarjavoitto ja SAUL:n puolimaratonilta kovan loppukirin jälkeen SM-pronssi, sekä oma ennätys kolmen sekunnin turvin. Joukkuekisasta tuli hopeaa. Tulos oli huomattavasti kovempi kuin mitä osasin ennakolta odottaa. Tuntui hienolta päästä jälleen vuoden 2014 tulostasolle, sillä olinhan pitään pitänyt puolimaratonin ennätystäni kaikista kovimpana tuloksena mitä olen ikinä juossun millään matkalla. Siinä euforiassa askel ei painanut edes heti seuraavana päivänä juostussa 5 km maantiekisassa Tikkurilassa, jossa tuli myös vähemmän juostun matkan PB.

Kisojen ohessa treenailua tuli jatkettua kovilla tasavauhtisilla ja mm. 400 metrin ja 2 km vedoilla.
Pokaali Nummelanharjun hölkän sarjavoitosta.
Helsinki Spring Marathonin yhteydessä juostussa SAUL:n puolimaratonin SM-kisassa juostiin hyvässä porukassa, josta kisan aikana käytiin kovaa pudotuspeliä (kisajärjestäjän kuvia)
Oma ennätys!
7.4.2019 Nummelanharjun hölkkä 7,1 km 27.24 (3.51 /km) M45 voitto ja koko kisan 2.
13.4.2019 SAUL SM puolimaraton, Helsinki 1.22.32 (3.54 /km) M45 pronssi, M40 joukkuekisan 2.
14.4.2019 Koko konsan 5 km Tikkurila 19.16 (3.48/ km) PB
23.4.2019 Itä-Vantaan Maastojuoksut 4,15 km 16.23 (3.54/km)

- juoksua 269 km (4.48 /km)
- suunnistusta 15 km
- liikuntaa yhteensä 24 h

Toukokuu 2019
Toukokuussa jatkoin ratatreenejä ja juoksin maasto- ja ratakisoja. Huomasin nousseeni myös Kestävyyskunkkukisan kärkeen, joten mieli teki jatkossakin osallistua osakilpailuihin. SAUL:n SM-maastoista tuli vähän yllättäin joukkueelle pronssia vaikka en maastoissa koe parhaimmillani olevankaan. Vauhtiakin löytyi, sillä juoksin myös 100 metrillä oman ennätykseni. Veteraanikisoissa en tosin pystynyt juoksemaan ollenkaan 5000 metrin kisaa, sillä mahatauti iski juuri ennen kisaa satasen startin jälkeen.

2.5.2019 Itä-Vantaan Maastojuoksut 4,15 km 17.09 (4.06/km)
4.5.2019 SAUL SM-maastot Janakkala 5,7 km 23.29 (4.05 /km) M45 17. ja M40 joukkuekisan 3.
9.5.2019 Itä-Vantaan maastojuoksut 4,15 km 16.13 (3.51 /km) 
11.5.2019 Nevaksen juoksu Sipoo 11,6 km 47.06 (4.03 /km) sijoitus omassa sarjassa 4.
20.5.2019 KU-58 Cup-kisa 600 m 1.44,34 PB 
25.5.2019 Aktia Veteraanikisat Hiekkaharju 100 m 14,31 PB
25.5.2019 Aktia Veteraanikisat Hiekkaharju 5000 m DNS

- juoksua 279 km (4.54 /km)
- suunnistusta 13 km
- liikuntaa yhteensä  25 h

Kesäkuu 2019
Kesäkuussa oli mm. ratakisoja, sekä HHM puolimaraton melko lämpimässä säässä, mikä verotti tulostasoa. Olosuhteisiin nähden kisa oli kuitenkin hyvä. Treenauksen osalta kuukausi oli vuoden vaikein ja vaisuin. Puolivälissä kuuta alkoi vanha nivusvaiva haitata sen verran, että oli pakko pitää useampi muutaman päivän treenitauko. Löi välillä jalan sillä tavalla lukkoon, ettei pystynyt edes kävellä! Vaiva onneksi hellitti ja muistuttelee enää harvemmin lievempänä. Treeneinä tuli tehtyä alkukuusta mm. 10.000 m TV-kova radalla. 

HHM loppusuoralla (kisajärjestäjän kuvia)
4.6.2019 Heidehofin Rykäisy maastojuoksu 2,46 km 9.38 (3.54 /km)
8.6.2019 HHM puolimaraton Helsinki, 1.26.11 (4.05 /km) M45 sarjan 3. 
10.6.2019 KU-58 Cup-kisa 150 m 22,10
10.6.2019 Cup-kisa 300 m 46,34 PB
13.6.2019 Heidehofin Rykäisy maili 5.34 PB

- juoksua 160 km (4.50 /km)
- pyöräilyä 77 km
- suunnistusta, kävelyä
- liikuntaa yhteensä 18 h

Heinäkuu 2019
Heinäkuussa lomailtiin ja siinä ohessa lenkkeiltiin eri puolilla Suomea. Aluksi treeni oli kesäkuun vaivojen jälkeen varovaista, mutta kun paikat tuntuivat kestävän, saattoi matkoja pidentää. Keskikesän ehdoton kohokohta oli Harri Mannermaan juhlajuoksu, jonka juoksin PK-vauhdeilla, mutta rasitus ja sykkeet varmasti vastasivat täysivauhtista kisaa, sillä lämpötila kisan aikana oli noin 30 astetta. Nesteytys ja viilennys onnistuivat täydellisesti ja kisasta tuli reilun puolen tunnin voitto seuraavaan juoksijaan noin 3.26 ajalla. Vaikka kisa oli jossain määrin epävirallinen, niin olihan tuo kuitenkin ensimmäinen ja ainoa maratonvoittoni ja muutenkin kokemuksena unohtumaton.

Helteessä +30 Harrin Juhlajuoksussa Keravanjoen varressa (Kuva: Ari Lassila)
27.7.2019 Harrin Juhlajuoksu Maraton 3.25.43 (4.50 /km) 1. sija

- juoksua 311 km (4.53/km)
- vaellus 21 km
- liikuntaa yhteensä 30 h

Elokuu 2019
Palauduin melko hyvin raskaalta hellemaratonilta. Elokuun alussa ehdin tehdä 2000 metrin vedot treeniksi ja SAUL:n SM kisoihin pääsin melko hyvässä tikissä. SM-kisa oli nappisuoritus. Saavutin edellä juosseet viimeisellä kierroksella ja sain otettua itsestäni kaikki irti elämäni kovimmassa 250 metrin kirissä, joka taisi yllättää vastustajankin. Voitto tuli vain 0,6 sekunnin marginaalilla ja omalla ratakympin ennätysajalla. Parannusta tuli kerralla miltei 20 sekuntia. Tämä oli myös kautta aikojen ensimmäinen SM-kultamitalini! Harmittamaan jäi ainoastaa se, että kisaa ei ollut enää kukaan videoimassa tai kuvaamassa, sillä laji oli kisojen viimeinen startti sunnuntai-iltana. Kiitos seurakaverin aktiivisuuden, saatiin sentään palkintopallilta kuvia muistoksi.

SAUL:n SM-kisojen 10.000 metrin palkintopallilla voittajan on helppo hymyillä
11.8.2019 SAUL SM 10.000 m 38.11,73 (3.49 /km) SM-kultaa
28.8.2019 Heidehofin Rykäisy 1000 m hiekalla 3.14 PB

- juoksua 274 km (4.57 /km)
- suunnistusta 8 km
- pyöräilyä 23 km
- porrastreeniä 1,5 h
- yhteensä liikuntaa 26 h

Syyskuu 2019
Syyskuussa jatkoin treenailua kohti Vantaan maratonia. Pikkuflunssa ja hampaanpoistot veivät kuitenkin sen ihan terävimmän treenin ja pitkiksetkin jäivät turhan vähiin. Muutamia kisoja kuitenkin juoksin. Espoon Rantamaratonin puolikas sujui hyvin, vaikken ihan kevään vauhdissa enää ollut. Loppukuusta juoksin vielä maratontreeniksi mm. 16 km reipppan 4.11 vauhdilla. 


Heidehofin Rykäisyllä hyvässa peesissä 
3.9.2019 Hedehofin Rykäisy 5 km 19.04 PB (3,46 /km)
21.9.2019 Espoon Rantamaratonin puolimaraton 1.24.57 (4.01 /km) M40 sarjan 4. ja koko kisan 17.
24.9.2018 Itä-Vantaan maastojuoksut (4,15 km) 16.28 (3.55 /km)

- juoksua 283 km (4.55 /km)
- suunnistusta 12 km
- 2 pv vaellus 28 km
- yhteensä liikuntaa 34 h

Lokakuu 2019
Tähtäin oli asetettu maratonille ja alkukuun treeni oli sen mukaista. Koska treeni ei ollut syyskuussa sujunut ihan optimaalisesti, en kuitenkaan lähtenyt yrittämään ennätystä (2.56.59), vaan sen sijaan asetin tavoitteeksi kolmen tunnin alituksen. Olihan edellisestä ja tätä ennen ainoasta sub 3h juoksusta kulunut jo viisi ja puoli vuotta. Tiukkaa teki, mutta onnistuin ja olin todella tyytyväinen! Maastojuoksusarjassa sijoituin yleisen sarjan kolmanneksi.

Tyytyväiset kolmosen alittajat Tikkurilan urheilutalolla
8.10.2019 Itä-Vantaan maastojuoksut 4,19 km 16.47 (4.00 /km)
12.10.2019 Vantaan maraton 2.59.57 (4.16 /km) M45-sarjan 7. 
22.10.2019 Itä-Vantaan maastojuoksut 4.19 km 17.04 (4.03 /km) Kokonaiskisan 3. sija

- juoksua 254 km (4.48 /km)
- porrastreeni 0,5 h
- liikuntaa yhteensä 21 h

Marraskuu 2019
Palautuminen maratonista sujui jälleen hyvin ja asetin tavoitteeksi Kestävyyskunkku -kisan voiton. Jatkoin treenailua 10 km kisoihin tähdäten. Treenin tein etupäässä radalla vetäen 200 m - 2000 metrin vetoja sekä 5-12 km tasavauhtisia kovia 3.50 - 4.00 /km vauhdeilla. Ensimmäisestä Aktiasta tulikin kelpo tulos, joka on paras tällä uudella reitillä juoksemani. Asemat Kestävyyskunkku-kisassa helpottuivat radikaalisti, kun kisaa aikaisemmin johtanut Jari ei ilmestynytkään viivalle. Näin ollen tavoitteeksi loppuvuodelle jäi lähinnä terveenä pysyminen ja osallistuminen viimeisiin osakilpailuihin.

16.11.2019 Aktia Cup 10 km 37.38 (3.45 /km) M40-sarjan 8.

- juoksua 281 km (4.57 /km)
- polkujuoksua 20 km
- liikuntaa yhteensä 27 h

Joulukuu 2019
Jatkoin treenailua samaan tahtiin. Lunta ei tullut, joten kovat treenit pystyi edelleen tekemään radalla. Kuukaudesta tuli kilometrimäärältään vuoden kovin. Itsenäisyyspäivänä käytiin tyttären kanssa Klaukkalan Kinkkuhölkässä. Aktia sujui miltei samaan tahtiin kuin marraskuussa ja vielä ennen joulua juoksin yksinäni Hiekkaharjun radalla 5200 m 3.45 tahtia. Vuosi huipentui Hakunilan Uudenvuodenjuoksuun, joka tosin meni aika rutiininomaisesti perusjuoksuna hieman jälkipuoliskolla hyytyen. Kisassa varmistui kuitenkin Kestävyyskunkku -sarjan ylivoimainen voitto. Voitin tämän "arvostetun" tittelin nyt toista kertaa. Ensimmäinen tuli vuonna 2017. 

Hankin juokukuun alussa myös uuden kellon: Garmin Vivoactive 3, vaikkakin vanha Garmin Forerunner 610 on edelleen käyttökelpoisempi tahditetuissa tasavauhtisissa treeneissä piipparinsa ansiosta. 


Joulukuun Aktia Cup (kuva Petteri Jokela)
6.12.2019 Klaukkalan Kinkkuhölkkä 8,5 km 32.46 (3.52 /km) PB tällä reitillä
14.12.2019 Aktia Cup 10 km 37.44 (3.46 /km), M40-sarjan 6.
31.12.2019 Hakunilan Uudenvuodenjuoksu 38.51 (3.53 /km), M40-sarjan 4. PB tällä reitillä

- juoksua 359 km (4.58 /km)
- porrastreeniä 0,5 h
- liikuntaa yhteensä 30 h

Vuosi yhteensä:

- juoksu, maastojuoksu suunnistus noin 3400 km (ennätys)
- perinteisen hiihtoa 136 km
- pyöräilyä 100 km
- porraskävelyä / juoksua
- pari vaellusta
- sulkapalloa 5 h
- kaikki kirjatut yhteensä 328 h

Tästä voi todeta, että turhan vähän on muuta treeniä juoksun ohessa ;(

Kengät:

Loppuun kuluneet Hoka Clifton 4 (ostettu lokakuussa 2018)
Tänä vuonna pyrin juoksemaan pk-treenit mahdollisimman pitkälle yksillä ja samoilla kengillä sellaisella periaatteella, että kenkiä ei tarvitse väkisin vaihdella, jos ei tule jalkavaivoja. Ehkä noita Hoka Cliftoneita tuli käytettyä vähän liikaakin. (kuva yllä)

- Hoka Clifton 4                  951 km (pk-kenkä: kuluivat loppuun ja heitin pois 1400 km kohdalla)
- Adidas Revenge Boost     719 km (pk-kenkä, joilla kilometrejä nyt yhteensä 1500 km)
- Icebug Kayi 2 nastarit       521 km (pk liukkaalla)
- NB 1400 V4                      338 km (lyhyet kisat ja kovavaihtiset treenit)
- Adidas FL-Runner vanhat  261 km (kovavauhtiset treenit)
- Hoca Rincon                     188 km (uudet maratonin kisakengät)
- Inov 8 Oroc 280                67 km (suunnistusnastarit)
- NB 890                              69 km (ikivanhat, mutta vielä käytössä)
- Sarva Xero 4                     68 km (liukkaan kisakenkä)
- NB 1400 V3                      73 (pitkät ratamatkat)
-  NB Fuelcell Impulse         50 km (uudet kengät lyhyille maantiematkoille)          
- Adidas FL Runner uudet   48 km (nopeampia treenejä ja kisoja)
- Lisäksi : Adidas Tempo Boost, Sarva Xtiro, NB Vazee Rush, ratapiikkarit

Aika monta kenkäparia alkaa vihdoinkin vedellä viimeisiään, joten eiköhän tuo kenkämäärä tuosta hieman vähene ensi vuonna. Monet kengät kestävät minulla lähes 2000 km juoksua, kunnes pohjat ovat kuluneet käyttökelvottomiksi.

Kaiken kaikkiaan tämä oli mahtava juoksuvuosi! Pystyin treenailemaan hyvin lähes läpi vuoden. Vaikka maratonin ennätys jäi rikkomatta, uskon että olen päässyt parempaan juoksukuntoon kuin koskaan aikaisemmin. Tilastoihin jäävät useat ennätykset sekä 4 SAUL:n SM-mitalia. 


Vantaan Kestävyyskunkku 2019 ! 
Vuoden päättyessä on takki hieman tyhjä, mutta jossain edessä mielessä siintävät kuitenkin vieläkin kovemmat tulokset ja saavutukset. Päällimmäinen ajatus on ainakin ensimmäisellä vuosipuoliskolla panostaa lyhyempiin 5 - 10 km ratakisoihin. Aika näyttää mitä sen jälkeen.