perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuosi 2021 - uuteen sarjaan ja uusiin ennätyksiin

Vuodeksi 2021 siirryin M50 -sarjaan. Huolimatta joidenkin kisojen peruuntumisista, tästäkin kaudesta tuli lopulta melko normaali kisailun kannalta, ja tuloksellisesti niin hyvä, että en aio vielä antaa periksi tuloskehityksen suunnan kääntymiselle!

Tammikuu 2021
Mukavasti sujuneen vuoden 2020 jälkeen vuosi vaihtui aika tyhjissä tunnelmissa harrastuksen suhteen. Maailma oli edelleen koronan otteessa ja kisakalenterin suunnitteluun ei juuri mielenkiintoa ollut, koska ei ollut mitään tietoa tulisiko kisoja. Alkutalven kisat oli peruttu. Luminen talvi onneksi saapui ja hiihtokausi pääsi alkamaan tuoden vähän vaihtelua yksitotiseen kuntoiluuni. 

Ei kilpailuja.

- juoksua 286 km (5.19 /km)
- perinteisen hiihtoa 107 km
- luistelua 21 km
- lumikenkäilyä 5 km
- kirjattua liikuntaa yhteensä 38 h

Helmikuu 2021
Peruskuntoa hiihtäen ja hölkäten. Talviloma Mikkelissä sujui samoissa merkeissä ja lunta oli vähintäänkin riittämiin. Määrällisesti hyvä peruskuntokuukausi loi pohjaa juoksukeväälle. 

Ei kilpailuja. 

- juoksua 219 km (5.11 /km)
- perinteisen hiihtoa 239 km
- yhteensä liikuntaa 40 h 

Maaliskuu 2021
Hiihtokausi jatkui, mutta kuukausi painottui juoksukilometrien keräilyyn. Peruskuntolenkkien lisäksi tein muutaman hyvän 8-12 km tasavauhtisen reippaan lenkin, jotka alkoivatkin pikkuhiljaa kukea ihan kivasti 4.10 /km tahtia. Määrällisesti hyvä kuukausi tämäkin. 

Ei kisoja.

- juoksua 397 km (4.59 /km)
- perinteisen hiihtoa 60 km 
- yhteensä liikuntaa 40 h

Huhtikuu 2021
Lumien sulettua jatkoin pk-treenailua höystettynä loppukuusta muutamalla kovemmalla treenillä: TV-kovaa ja 400 metrin vetoja radalla. Pientä käynnistymisvaikeutta treenikauden aloitukselle, mutta toisaalta onnistunut ja runsas PK-kausi näytti tuottaneen tulosta ja loppukuusta 5200 metrin tv-kovan pystyi jo vetämään 3.51 kilometrivauhdilla. Kisoja ei ollut vieläkään koronarajoitusten jatkuessa. 

Ei kisoja. 

- juoksua 290 km (5.25 /km)
- yhteensä liikuntaa 26 h

Toukokuu 2021

Vihdoin kisailemaan puolen vuoden tauon jälkeen! Vihdin maastojuoksuihin valmistauduin ratavetojen lisäksi parilla setillä ylämäkivetoja. Muutama päivää ennen kisaa nousi kuitenkin kuume ja osallistuminen oli epävarmaa miltei kisapäivään saakka, mutta kuin ihmeen kaupalla kuntouduin ja kisakin sujui lopulta mainiosti. Aloitin varovasti ja pystyin vetämään nousujohteisen kisan. Tuloksena M50 sarjan 10. sija ja joukkuekilpailun kultamitali yhdessä Timon ja Jussin kanssa! 

Saul SM-Maastojen maaliintulo (kuva: Juha Kylänpää)
M50 sarjan joukkuekisan palkintojenjaossa Timo ei ehtinyt kuvaan (Kuva: Juha Kylänpää)
Maastojuoksujen jälkeen jatkoin hyviä ratatreenejä, mm. 5 x 2000 m vetoja, mutta en arvellut vielä olevani ihan huippukunnossa. 30.5.2021 juostiin Eltsussa AM-kymppi kevään lämmössä, mutta ei kuitenkaan liian kuumassa. Lähdin rohkeasti tavoittelemaan 37.30 aikaa ja kun sitten vetoavun turvin pysyin tahdissa ja onnistuin vielä kiristämään lopussa, syntyi melko yllätyksenä uusi oma ennätys, joka oli ensimmäinen M50 sarjassa!

Kilpailut: 
15.5.2021 SAUL SM-Maastot 5,6 km 23.06 (4.06 /km) M50 sarjan 10. sija ja joukkuekisan kultaa
30.5.2021 Aluemestaruus 10.000 m Helsinki: 37.17,61 PB (3.44/ km) 9. sija

- juoksua 323 km (4.58/km)
- yhteensä liikuntaa 24 h

Kesäkuu 2021
Huippukunto osui touko-kesäkuun taitteeseen. Pari seuran järjestämää Rykäisyä jäi väliinkin, mutta onnistuin vielä virittämään itseni Cooperin ennätyskuntoon 14.6.2021 Hiekkaharjussa juostussa Kunniakierros-juoksussa, jossa kuitenkin loppurutistuksessa jäin hieman seurakaverini Juhanin jälkeen ja muutaman metrin tavoitteestani. 

Cooper Hiekkaharjussa 14.6.2021 (kuva: Kenttäurheilijat-58) 
Muutamaa päivää myöhemmin juostu veteraanikisojen 5.000 m juostiin 30 asteen helteessä, eikä asiaa ennätykseen enää ollut. Siihen taisi varista myös alkukesän huippukunto. Loppukuu oli lähinnä varmistelua, että pysyn jonkinlaisessa juoksukunnossa merkkipäivääni 6.7. asti. Ilmeni pieniä vaivojakin nilkoissa.

5.000 m juoksu 30 asteen helteessä otti koville Hiekkaharjussa 20.6.2021 (kuva: Ari Lassila)
Kilpailut: 
14.6.2021 Kunniakierros Cooper Hiekkaharju 3398 m PB ja M50-sarjan kenttäennätys
20.6.2021 Aktia Veteraanikisat Hiekkaharju 5.000 m 18.50,96 (3.43 /km) 4. sija
29.6.2021 Self-transcendence 2 mailia Helsinki 11.55 (3.42/km), M50 sarjan voitto

- juoksua  266 km (5.04 /km)
- yhteensä liikuntaa 22 h

Heinäkuu 2021
Merkkipäiväni osui helteiseen henäkuuhun. Vallitsevasta tilanteesta johtuen syntymäpäiviä juhlittiin Hiekkaharjun kentällä 50 kierroksen eli 20 km kisan muodossa. Seuran aktiivien avustuksella kisa sai Kunniakierrosksen sekä virallisen kisan statuksen. Viivalla oli mukavasti porukkaa, mutta lopputuloslistassa hieman vähemmän. Tunnelma oli lämmin. Laskukunnon ja lämmön vuoksi luovuin alkuperäisesti tavoitevauhdista (4.00/ km) mutta sain kuitenkin juostua oman kisani tasavauhtisena loppuun asti. 

Juhlajuoksun lähtöviivalla (kuva: Juha Kylänpää)
Loppukuu menikin sitten lomaillessa ja lenkkeillessä helteessä ilman laatutreenejä. Teimme tyttären kanssa Hetta-Pallas vaelluksen, jonka ajaksi sää vaihtui yllättäen jäätävän kylmäksi. 

Pyhäkerolla tyttären kanssa heinäkuun "helteessä". Tuulta yli 20 m/s. 
Kilpailut: 
6.7.2021 Tuomaksen 50-vuotisjuhlajuoksu Hiekkaharju 20.000 m 1.25.27,5 (4.16 /km), 2. sija

- juoksua 155 km (4.55 /km)
- vaellusta 83 km
- yhteensä liikuntaa 33 h

Elokuu 2021
Vaelluksen rasitus yhdistettynä mystiseen ehkäpä halonhakkuun aiheuttamaan kyynärpääkipuun ja koronarokotukseen riittivät syyksi jättää SAUL:in ratakisat väliin.   

Kesäloman jälkeen piti kunnon hakeminen aloittaa miltei alusta. Otti aikansa, ennekuin pääsin paremman treenin makuun, mutta pikkuhiljaa homma alkoi taas sujua, vaikkakin kyynärpää edelleen haittasi menoa, eikä mieli tehnyt heti viivalle. Pariin otteeseen kävin kuitenkin jo radalla vetämässä yhden suosikeistani, 5200 metrin TV-kovan. Elokuussa kävin myös muutamaan otteeseen rasteilla ja joku porrastreenikin tuli tehtyä. 

Kilpailut: 
1.8.2021 SAUL SM Mikkeli 10.000 m, DNS
14.8.2021 SAUL SM maantiekymppi Pyhtää, DNS

- juoksua (sis suunnistukset) 263 km (5.20 /km)
- yhteensä liikuntaa 24 h

Syyskuu 2021

Uutena kokemuksena tuli osallistuminen SAUL:in polkujuoksuun, johon motivaattorina oli lähinnä joukkuemenestyksen tavoittelu. Ilman mitalia ei tarvinnut palata, vaikka kirkkaampikin mitali olisi ehkä voinut olla otettavissa. 
Poluilla (kisajärjestäjän kuvia)
Polkujuoksun SM-kisoissa M50 joukkue täydentyi M60 -sarjan juoksijoilla (Kuva: Juha Kylänpää)
Pikajuoksuakin tuli kokeiltua 200 metrin matkalla, josta 160 metriä kulki ihan hyvin, mutta sitten tuli paha hyytyminen ;) ja kirvelevä tappio päävastustajille. 
Katin Juhlakisojen pikajuoksun startti (Kuva: Kauko Rokala)
Ratakisoissa en ollut vielä lainkaan ennätyskunnossa, mutta kunto alkoi kuitenkin pikkuhiljaa rakentua. Niinpä käänsinkin katseen lokakuun lopun puolimaratonille ja tein useita 10 km tasavauhtisia kovia treenejä radalla. Myös maastojuoksusarja alkoi. 

Kilpailut: 
6.9.2021 Katin kuusikymppiset, Hiekkaharju 200 m, 30,76
7.9.2021 Niko Niklanderin Juhlajuoksu, Myyrmäki 1500 m, 5.20,12 (3.33 /km), 8. sija
7.9.2021 Niko Niklanderin Juhlajuoksu 5000 m, Myyrmäki 19.31,26 (3.54 /km) 9. sija
11.9.2021 SAUL polkujuoksu Lahti Rakokivi 7,2 km 35.35 (4.55 /km) M50 5. sija ja joukkue hopeaa 
28.9.2021 Itä-Vantaan maastot 4,1 km 16.32 (4.03 /km). M45 1. sija.

- juoksua 319 km (4.57 /km)
- yhteensä liikuntaa 28 h

Lokakuu 2021
Heti kuun alkuun HCR puolimaraton oli onnistunut ja päivän kunnon mukainen juoksu, joka antoi viitteitä nousukunnosta. Sijoitus 4. 

HCR Puolimaraton. (Kuva: Marathon-Photos.com)
Maastojuoksusarja jatkui ja toimi hyvänä treeninä. Sivutuotteena tuli sarjavoitto M45-sarjassa. Vantaan Puolimaratonilla toimin 1.50 jäniksenä. Mukava uusi kokemus sekin. 

Jänishommia Vantaalla (Kuva: Petteri Jokela)
Kuukauden varsinainen kohokohta osui HSM:n yhteydessä järjestettyyn SAUL-puolimaratoniin. Tuloksena oli ensimmäinen oma uusi ennätykseni 50 vuotta täytettyäni, mikä tietysti oli hieno juttu ja tuli hieman odottamattakin. Kisa jätti kuitenkin hieman pettyneen olon henkilökohtaisen mitalin ja joukkuekisan voiton valuessa ohi harmittavan läheltä. Ja olikohan 14 sekunnin ennätysparannuskin sitten enemmänkin uusien hiilikuitukenkien ansiota? Kisan jälkeen pidin lyhyen ylimenokauden ennen uuden peruskuntokauden aloittamista. 

SAUL Puolimaratonilta PB ja joukkuehopea. (Kuva: Paavo Hakkarainen)
Kilpailut: 
2.10.2021 HCR Puolimaraton Helsinki 1.25.36 (4.04 /km) M50 4. sija
5.10.2021 Itä-Vantaan maastot 4,1 km 16.33 (4.03 /km) M45 1. sija
9.10.2021 Vantaan maratonin puolimaraton, 1.50 jänis 1.48.51 (5.10 /km)
12.10.2021 Itä-Vantaan maastot 4,1 km 16.40 (4.05 /km) M45 1. sija ja maastojuoksusarjan voitto
24.10.2021 HSM SAUL SM puolimaraton 1.22.18 PB (3.53/km) M50 4. sija ja joukkukisan hopea 

- juoksua 287 km (4.57 /km)
- yhteensä liikuntaa 27 h

Marraskuu 2021
Lyhyen ylimenokauden jälkeen jatkoin peruskunnolla. Aktia meni vielä vanhoilla höyryillä miltei entiseen malliin, mutta muuten harmaa marraskuu oli tasaista peruskunnon kerryttelyä, eikä loppukuun kylmä jaksokaan houkuttanut tehokkaampiin treeneihin. Raatojuoksu, eli 20 kilometrin sipoolainen  suunnistuskilpailu oli uusi kokemus ja ihan sopivan rankka sellainen. Kuluihan hommaan yli neljä tuntia!

Kilpailut:
6.11.2021 Raatojuoksu 20 km suunnistus 4.03.57
13.11.2021 Aktia Cup 10 km 38.28 (3.52 /km) M50 5. sija

- juoksua 321 km (5.39 /km sisältäen raatoluoksun)
- yhteensä liikuntaa 31 h

Joulukuu 2021
Joulukuun Aktia juostiin melko haastavassa säässä jäisellä alustalla ja vesitihkussa. Oli vähällä ettei aikani painunut yli 40 minuutin. Sijoitus on tästä huolimatta yksi kaikkien aikojen parhaita. Kannaltani onnekkaiden sattumien vuoksi huomasin pian olevani Kestävyyskunkku -kisan kärjessä. Kävi sitten niin, että Vantaan Uudenvuodenjuoksukin peruttiin, joten ilmeisesti on kolmas kunkkutitteli tulossa! 

Vuodenvaihteessa kuitenkin tilanne tulevien  suhteen on melko avoin, enkä ole asettanut varsinaisia tavoitteita ensi vuodelle.

Joulukuun Aktia liukkaassa kelissä. (Kuva: Kauko Rokala)
Kilpailut
11.12.2021 Aktia-Cup 39.57 (4.00 / km) M50 4. sija

- juoksua  304 km (5.00 /km)
- yhteensä liikuntaa 28 h

Koko vuosi yhteensä:
- juoksua 3430 km (5.10 /km)
- perinteisen hiihtoa 406 km
- 85 km vaellusta
- hyvin vähän muita lajeja
- kirjattua liikuntaa yhteensä 365 h
- askeleita: noin 6 miljoonaa

Kengät

- NB 890 => roskiin 2500 km kohdalla
- Adidas FL Runner vanha => roskiin 2100 km kohdalla (vetotreenikenkä, vanha kisakenkä)
- Hoka Rincon => roskiin 1200 km kohdalla

- NB 1400 V4 (kympin ja puolimaratonin kisat)
- NB 1400 V2  (ratakisat)
- Adidas FL Runner uudempi (pk-ja vauhtilenkkejä) 
- Kayi 2 (nastari treeneihin)
- Sarva Xero (kisanastari)
- NB Fuelcell Impulse (kympin kisakenkä)
- NB Vazee Rush (toimii hiekalla)
- Adidas Tempo Boost (peruskenkä vähällä käytöllä)
- Adidas Adizero Boston (ei käyttöä)
- Inov8 Oroc 280  (suunnistusnastari)
- Salomon Fellraiser  (maastojuoksukenkä) 
- Hoka Carbon x2 UUSI HANKINTA, puolimaratonin kisakenkä

Pienistä vaivoista huolimatta vuosi oli varsin ehjä, eikä pidempia telakoita tullut. 

Todettakoon loppuun, että harrastus mitä ilmeisemmin jatkuu hyvinkin entiseen malliin, myös vuonna 2022!

* * *