torstai 31. joulukuuta 2020

Koronavuosi 2020 oli rataenkkojen vuosi

Maailmantilanteesta huolimatta juoksuvuodestani tuli melko normaali. Muutamia kilpailuja peruuntui, mutta lopulta aika monta kertaa starttiviivalla oltiin hyvässä seurassa ja tulostakin syntyi. Pääsin alkukesästä ehkä parhaaseen juoksukuntoon sitten vuoden 2014, mutta pikkuvaivojen takia sama kunto ei enää kantanut loppukesän koitoksiin.

Ehkäpä juuri muiden menojen ja reissujen peruuntuessa, sekä etätyöskentelystä johtuen, tuli entistä useammin lähdettyä lenkille, ja niinpä juoksukilometrejä kertyikin vuoden aikana enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuosi oli totaalisen juoksupainottelinen. Muut lajit jäivät melkein kokonaan tekemättä. 

Tammikuu 2020
Voittoisan Kunkkuvuoden jälkimainingeissa uusi vuosi alkoi hieman mollivoittoisesti. Aloitin lisäämällä pk-määrää päivittäisin 15 km lenkein, joka taisi olla liikaa. Jo vuoden toisella viikolla tuli jonkinlainen pohjevamma, joka pakotti pienelle tauolle. Tammikuun Aktiassa kävin pokkaamassa edellisvuoden voittopuukon osallistumatta itse kisaan. Muutama päivä meni kävellen ja sen jälkeen jatkoin pk-treeniä uskaltautumatta kovempiin vetoihin. 

Kestävyyskunkun 2019 palkintopuukko jaettiin tammikuun Aktiassa, johon en itse päässyt juoksemaan. 

Ei kilpailuja. (Aktia DNS)

- juoksua 270 km (5.11 /km)
- kirjattua liikuntaa yhteensä 27 h 

Helmikuu 2020
Päästyäni tammikuun lopussa uudelleen lenkkeilyn makuun, oli edessä äänihuulioperaatio ja heti sen jälkeen muutaman päivän flunssa. Helmikiuun Aktiaan tullessa edellisen loppuvuoden paras kunto oli siten aika selkeästi hiipunut pois kunnon treenien puuttuessa. Tämä huomioiden kisa kulki kuitenkin kohtuullisen hyvin. 

Loppukuun jatkoin tasaista peruskunnon takomista ja päästiinpä kerran luonnonjäälle luistelemaankin. Suksia ei tänä tavlena tarvinut esiin kaivaa ollenkaan.

Kertaalleen tarjoutui mahdollisuus luisteluun meren jäällä Helsingin ja Sipoon rajamailla ja tokihan se piti hyödyntää!

15.2.2020 Aktia Cup 10 km 39.10 (3.55 /km)

- juoksua 272 km (5.05 /km)
- luistelua 13,5 km 
- yhteensä liikuntaa 25 h

Maaliskuu 2020
Maaliskuun Aktiaan ei ollut tarkoituskaan osallistua. Piti tulla etelänmatka, joka sitten vaihtuikin lyhyeksi vuokramökkireissuksi. Maailma muuttui kummalliseksi. Minä jatkoin juoksua oudossa maailmassa ja sain muutaman kunnon treeninkin tehtyä. Niitä olivat mm. 3 kpl kovia 5 - 6 km ratavetoja ja yksi reipas ja yksi kisavauhtinen kymppi. Loppukuusta vitonen kulki treeninä radalla jo ihan mukavasti 19 minuuttiin. Kunto tuntui kehittyneen yllättävänkin nopeasti aika mukavalle tasolle. Joku lanseerasi netissä omatoimisen Korona-juoksun, johon osallistuin juoksemalla vitosen ja kympin lisäksi puolimaratonin ja maratoninkin mittaisen pk-lenkin, joka meni lähinurkilla mutkitellen aikaan 3.33. Hetken aikaa olin virtuaalisen yhteiskisan kärjessä, kunnes kovemmat menivät menojaan ja lopetin sen leikin. Juoksua kertyi vähän suunnittelemattakin ennätyksellisesti yli 400 km. 

Lenkillä maaliskuussa juuri vapautetun Tikkurilankosken äärellä. 

Ei kisoja. 

- juoksua 427 km (4.59 /km)
- metsävaellus 15 km Sipoonkorvessa
- yhteensä liikuntaa 39 h

Huhtikuu 2020
Epävarmuus maailmantilanteesta ja tulevista kisoista jatkui, mutta en antanut sen häiritä. Jatkoin treenikautta nousujohteisesti. Tein tonnin ja kahdentonnin vetoja ja 5 - 8 km tasavauhtisia kovia Hiekkaharjun radalla. 2000 m vedot kulkivat lupaavasti 3.45/km tahdilla. Pohje hieman pelästytti kertaalleen krampin tapaisella, mutta ei estänyt treenikauden jatkamista. Sunnuntaiset pidemmät tein maltillisina noin 20 km lenkkeinä. 

Kisoja ei huhtikuussa järjestetty. 

- juoksua 350 km (5.00 /km)
- vähän sauvakävelyä, kävelyä ja pyöräilyä
- yhteensä liikuntaa 34 h

Toukokuu 2020
Jatkoin PK-lenkkien ohessa kovia treenejä. Neljän päivän sisään tehty setti 10 x 1000 m, TV-reipas 12 km ja 10 x 400 m varmasti buustasivat kuntoa kivasti. Lauantaina 16.5. juostiin Ossin kanssa ennätyskokeena 5.000 m treenikisa. Päädyin aikaan 18.30 ja jäin 8 s ennätyksestäni. Alla oli kuitenkin kova treeniviikko, joten tulos tyydytti. Loppukuusta tein vielä Cooperin-testin ennätyskokeen. Ennätys syntyi (3380 m; 3.33/km) mutta ihan en tavoitteeseeni päässyt. Useista kovista treeneistä huolimatta juoksin myös kilometrimäärä ennätyksen yhdelle kuukaudelle. 

Virallisia kilpailuja ei ollut. 

- juoksua 454 km (5.03 /km)
- yhteensä liikuntaa 38 h

Kesäkuu 2020
Koronan ensimmäisen aallon hellittäessä kisakausi saatiin alkuun. 1 km Rykäisy meni heikosti, mutta 3000 metrillä tuli 9 sekunnin ennätysparannus. Ehkäpä vuoden paras kisa oli Eltsussa Aluemestaruuskisojen 10.000 metriä, joka juostiin melkein helteisessä säässä. Parannusta omaan ennätykseen 50 sekuntia. Myös Hiekkaharjun 5.000 metrillä tuli ennätysparannus 8 sekunnin turvin juhannuksen jälkeen, vaikka siinä vaiheessa alkoi jo olla tunne, että parhaat paukut on käytetty. Kesäkuu oli kuitenkin hyvin sujuneen harjoituskevään jälkeen selkeä kuntopiikki, vaikka ihan en tavoitteeisiini (18 min ja 37 min) päässyt. 

5.000 m ennätysjuoksu Hiekkaharjussa. (Kuva: Kauko Rokala)

3.6.2020 Heidehofin Rykäisy 1 km 3.16
6.6.2020 3.000 m Hiekkaharju 10.30,08 PB (3.30 /km)
14.6.2020 Aluemestaruuskisa 10.000 m Helsinki 37.21,93 PB (3.44 /km) , 8. sija
29.6.2020 5.000 m Hiekkaharju 18.16,16 PB (3.39 /km)

- juoksua 341 km (4.54 /km)
- yhteensä liikuntaa 29 h

Heinäkuu 2020
Alkoi kesäloma ja samalla tuli sääreen kipua. Lenkkeilin vähän, mutta taukoa oli pakko pitää. Forssan ratakymppi jäi väliin ja sitä myöten haaveet 37 minuutin alituksesta kariutuivat. Järjestimme loppulomaksi Karhunkierroksen vaelluksen ja katsoin parhaimmaksi säästellä paikkoja, ettei pitkään odotettu reissu kariutuisi kipuihin. Vaellus sinänsä oli hieno ja kaikin puolin onnistunut reissu, vaikkakaan se ei juoksuharjoittelua juuri palvellut. 

Heinäkuun lopussa kiersimme tyttären kanssa Karhunkierroksen. Patikointi laittoi tottumattoman jalat jumiin useaksi viikoksi, eikä juoksu oikeen kuklkenut. 

Ei kilpailuja. (Forssan ratakynmppi DNS)

- juoksua 117 km (5.13 /km)
- vaellus 86 km 
- yhteensä liikuntaa 36 h 

Elokuu 2020
Elokuun alussa olivat jalat jumissa vaelluksesta ja kesäkuun tuloskunto vain kaukainen muisto. Jatkoin hölkkäilyä, mutta alkupuoliskolla ei pystynyt ajattelemaankaan muuta kuin peruslenkkiä. Kuun loppupuolella aloin sitten vihdoin päästä treenin makuun ja käytiinpä Lahdessa SAUL maantiekympin SM-kisassa joukkuekisan mitalitkin pokkaamassa. 

SAUL 10 km maantiejuoksun loppusuoralla. Tuloksena juokkuehopeaa. (Kuva Pentti Tamminen) 

30.8.2020 SAUL maantiekymppi 39.24 M45 6. sija ja joukkuekisan hopeaa

- juoksua 269 km (5.04 /km)
- yhteensä liikuntaa 23 h 

Syyskuu 2020
SAUL SM-kisojen siirto syyskuulle sopi kalenteriini. Elokuun alussa tuskin olisin radalle kyennytkään, mutta syyskuun alussa sain tehtyä muutaman hyvän treenin ennen kisoja.  Reissu oli onnistunut, vaikka en ihan alkukesän vauhdissa ollutkaan. Loppukuusta juoksin vielä kympin ja puolimaratonin kisat jotka valmistelivat Vantaan maratonille. 

SAUL SM-kisojen 5000 metrillä sijoituin sarjassani neljänneksi. Etualalla (509) pronssille juossut DT65 -seuraa edustanut Mikko Mäkelä. (Kuva Aarto Nevala) 

10.000 metriltä oli tuomisina SM-hopea. KU-58 miehet valtasivat koko palkintopallin Tomi Kannon voittaessa ja Jukka Ahokkaan ottessa pronssia M45-sarjassa.

12.9.2020 SAUL SM 5.000 m, 18.41,96; 4. sija (3.44 /km)
13.9.2020 SAUL SM 10.000 m 38.40,61 hopeaa (3.52 /km)
20.9.2020 AM 10 km maantie (Espoon Rantakymppi) 39.33 (3.57 /km)
26.9.2020 HHM puolimaraton 1.26.46 (4.06 /km) M45 4. sija
29.9.2020 Itä-Vantaan maastot 4,2 km 17.16 (4.06 /km) 

- juoksua 330 km (4.55 /km)
- yhteensä liikuntaa 27 h

Lokakuu 2020
Päätöksen maratonjuoksuun osallistumisesta tein melko viime tingassa, eikä suuria tavoitteita ollut,. Kunto oli nousussa, mutta toisaalta kovin pitkiä lenkkejä en ollut kevään jälkeen juossut. Toinen aalto teki jo tuloaan, joten kisa oli pelkkä kisa ilman turhia hengailuja kisapaikalla. Juoksu sujui ihan odotusten mukaisesti ja aika oli hyvä. Lokakuussa lisäksi parit maastojuoksut hyvinä täydentävinä treeneinä. Loppukuusta pääsin jo treenin makuun 5,2 km TV kovalla ja tunne oli että pääsen uuteen nousuun. 

 Vantaan maratonilla (Kuva: Petteri Jokela)

Vantaan maratonin maalikameran kuvaa. Tämä kuva pelasti lopputulokseni, sillä ajanottosiru oli viallinen, eikä antanut mitään dataa.

6.10.2020 Itä-Vantaan maastot 4,2 km 17.20 (4.08 /km)
10.10.2020 Vantaan maraton 3.04.55 (4.22 /km)
20.10.2020 Itä-Vantaan maastot 4,2 km 16.59 (4.03 /km)

- juoksua 313 km (5.02 /km)
- yhteensä liikuntaa 28 h

Marraskuu 2020
Harmaata, tasaista ja toista aaltoa. Aktia sentään pystyttiin juoksemaan ennen tilanteen eskaloitumista erikoisjärjestelyin ja ajanottosähläyksin. Tulos oli osaltani hyvä. Lähdin kisaan luottavaisena ja sain itsestäni paljon irti. Alle 38 min aikoihin on aina pakko olla tyytyväinen. Määrää kertyi marraskuussa kivasti ja tehojakin muutamalla Hiekkaharjun kentällä tehdyllä treenillä veto- ja TV-treenillä. 

Loppuvuodesta oli radalla treenatessa harmaata, mutta rauhallista. 

14.11.2020 Aktia Cup 10 km 37.53 (3.47 /km)

- juoksua 371 km (5.08 /km)
- yhteensä liikuntaa 32 h 

Joulukuu 2020
Joulukuun Aktia peruttiin. Vedin kuitenkin alkupäivinä muutaman hyvän treenin tähtäimenä lenkkikerhon varjokisa Vetokannaksella. Siellä sain puristettua ajan alle 39 minuutin (38.48). Joku vetotreeni tuli vielä tehtyä, mutta enin into hiipui märkään harmauteen ja joulunaika jäi pk-lenkkeilyksi. 

Vuodelle kertyi kuitenkin selkeät ennätyskilometrit. Ensimmäistä kertaa keskiarvoksi tuli yli 10 km juoksua per päivä!

Mittailin joulukuussa 4 kilometrin treenilenkkini pituuden ja aika lähellehän se osui!

Ei virallisia kilpailuja. 

- juoksua 341 km (5.00 /km)
- yhteensä liikuntaa 27 h 

Koko vuosi yhteensä: 
- juoksua 3854 km (5.02 /km)
- 100 km vaellusta
- hyvin vähän muita lajeja
- kirjattua liikuntaa yhteensä 369 h

Kengät

Paljon on vanhoja ja runsaanti käytettyjä kenkiä kaapissa. Osa on ahkerassa käytössä ja osa ei juurikaan. Uusia hankintoja en tehnyt vaan pikemminkin keskityin juoksemaan vanhoja "loppuun" 

- Adidas Revenge Boost         1649 km     5.12 min/km (loppuunkuluneena roskiin)
- NB 890                                 1076 km     5.23 min/km (täysin loppu)
- Adidas FL Runner vanha 555 km     4.45 min/km (vetotreenikenkä, vanha kisakenkä)
- NB 1400 V4                         232 km     4.35 min/km (kympin ja puolimaratonin kisat)
- NB 1400                         111 km     4.33 min/km (ratakisat)
- Hoka Rincon                 103 km     4.47 min/km (maratonin kisakenkä)
- Kayi 2                                 67 km     5.18 min/km 5(nastari treeneihin)
- NB Fuelcell Impulse         49 km     4.38 min/km (kympin kisakenkä)
- Adidas FL Runner uusi         32 km     4.47 min/km
- Inov8 Oroc 280                 10  km     4.58 min/km (suunnistusnastari)
- Salomon Fellraiser                 6 km     6.02 min/km (maastojuoksukenkä) 1

- muutama kenkäpari oli lyhyessä testissä (josta kuva yllä) mutta jäi muuten vaille käyttöä

* * *

Vuonna 2021 siirrynkin sitten vihdoin aikuisten sarjaan (M50) mikä osaltaan tuo uutta intoa harjoitteluun. Jos ennätyksiä pystyy vielä 50-sarjassa tekemään, tietää se ihan hyviä sijoituksia kilpailuissakin! Muuten en ole asettanut ensi vuodelle mitään täsmällisiä konkreettisia tavoiutteita. Katsotaan miten kunto kehittyy ja miten terveyttä riittää ja asetetaan tavoitteet matkan varella sen mukaisesti. Ja eihän tuosta kisakalenteristakaan oikein vai kovin varma vielä olla...

Vuoden vaihteessa lopetan treenien kirjaamisen Ontrailiin ja jatkan Connectissa ja Stravassa: 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti