lauantai 31. joulukuuta 2016

Aikuisurheilijan vuosikatsaus 2016


Lähtökohdat vuoteen 2016 olivat hyvinkin kaksijakoiset. Loppuvuodesta 2015 olin päässyt todella lupaavaan juoksukuntoon,  josta osoituksena olivat alle 39 minuutin aika joulukuun Aktiassa sekä oma paras aika Hakunilan Uudenvuodenjuoksussa. Siinä välissä kävin kellottamassa joulun alusviikolla yksikseni ratakympillä Hiekkaharjussa alle 40 minuutin ajan. Toisaalta nivusvaiva oli haitannut harjoittelua keväästä asti, treenimääriä oli pitänyt tietoisesti vähentää ja lenkkeily oli kaiken kaikkiaan alkanut tuntua hyvistä tuloksista huolimatta epämukavalta.

Tammikuu 2016

Uudenvuodenjuoksun jälkeen päätin siis suosiolla jättäytyä juoksutauolle. Parilla ensimmäisellä viikolla tein muutaman hiihtolenkin sekä pari kertaa kävin Hiekkaharjussa luistelemassa. Päälle tuli vielä lyhyt flunssajakso. Juoksutreenejä aloittelin uudelleen 18. päivän jälkeen, mutta homma ei oliken lähtenyt sujumaan. Tammikuun viimeisenä päivänä luistelin peräti 37 km Hiekkaharjussa.

Ei kisastartteja.

- juoksua 84 km (keskim 5.34 /km)
- perinteisen hiihtoa 66 km
- luistelua 69 km
- lisäksi jokunen kävelylenkki

Kirjattua liikuntaa yhteensä 28 tuntia.

Helmikuu 2016

Pari lenkkiä tehtyäni kuun alussa totesin, että hommasta ei tule mitään. Hakeuduin ortopedille. Räsänen diagnosoi jo kertaalleen vuonna 2014 diagnosoidun nivusvaivan nyt urheilijan tyräksi ja suositti Ilari Airon verkkoplastiaa. Työpaikkalääkärin kautta homma hoidettiin niin, että pääsin leikkausjonoon ja ajankin sain pian heti maaliskuun alkuun.

Hiihtoa ja korvaavia treenejä. Ei kisastartteja.

- hiihtoa 101 km
- juoksua 15 km (5.27 /km)
- laskettelua
- kävelyä
- kuntopyörää
- kerran uimassa

Kirjattua liikuntaa vain 18 h.

Maaliskuu 2016

Leikkaus oli kuun alkupäivinä. Leikkauksen jäkeiset kolme viikkoa oli sallittua tehdä kaikkea mikä ei ollut ennen leikkausta tehnyt kipeää. Pidin kuntoa yllä polkemalla pyörällä sisällä sekä kävelemällä ja hiihtämällä. Ihan kohtuumäärä liikuntaa, joten kunto ei päässyt kokonaan romahtamaan. Loppukuusta tein paluun juoksutreeneihin.

Ei kisastartteja.

- juoksua 51 km (5.28 / km)
- kävelyä 78 km
- pyörällä 10 h
- hiihtoa 13 km

Liikuntaa 29 h.

Huhtikuu 2016

Toipiminen leikkauksesta eteni hyvin ja juoksutreenit jatkuivat. Osallistuin myös maastojuoksuihin vielä hieman puolikuntoisena. Pisimmät lenkit tein jo puolimaratonin mittaisina maltillisella vauhdilla. Tein myös loppukuusta joitakin 200 metrin vetoharjoituksia.

12.4.2016 Itä-Vantaan maastojuksut 4,6 km / 19.21 (4.14 /km)
21.4.2016 Itä-Vantaan maastojuksut 4,6 km / 19.45 (4.18 /km)
28.4.2016 Itä-Vantaan maastojuksut 4,6 km / 18.52 (4.09 /km)

- juoksua 298 km (5.21 /km)
- kerran uimassa

Liikuntaa 28 h

Toukokuu 2016

Toukokuusta muotoutui jo kova kisakuukausi joka huipentui loppukuusta aikamoiseen ryppääseen lyhyitä kisoja. Juoksu alkoi kulkea ja kestävyyskin parantui. Joku pitkiskin mahtui joukkoon sekä puolikkaan mittaisia lenkkejä useampi. Ostin uuden fillarin, jolla aloin tehdä kevyitä lenkkejä välipäivinä. Tein myös 400 metrin vetoja sekä 5000 metrin kovan treeninä 3.56 vauhtia. Jonkinlainen flunssakin osui tähän kuukauteen

1.5.2016    Jeesuskymppi Malmin kentän ympäristössä 9,86 km / 41.04 (4.09 /km) sijoitus 2. /12 20.5.2016  Yritysmaratonviesti 3 x 2,13 km (keskivauhti 3.49 /km)


22.5.2016  Veteraanikisat 3000 m 11.06. M45 sarjan 2.
22.5.2016  Veteraanikisat 800 m 2.31,41 M45 sarjan 2.
24.5.2016  Kunniakierroksen Cooper 3210 metriä
27.5.2016  Pihkaniskojen Cooper 3215 metriä

- juoksua 280 km (5.04 /km)
- pyöräilyä 182 km
- pari suunnistuksen tapaista lasten radoilla

Liikuntaa 34 h

Kesäkuu 2016

Kisaputki jatkui ongelmitta kesäkuun puolelle. Kuukauden huipennus oli HHM puolimaraton, jonka jälkeen mielessä alkoi väikkyä maratonin juokseminen ja teinkin päätöksen ilmoittautua heinäkuussa juostavaan Keuruun yömaratoniin. Joitakin vetotreenejä tuli tehtyä, mutta varsinaiset pitkikset jäivät vähiin. Radalla tein yhden 14.000 metrin juoksun aikaan 4.07 /km, sekä 15 km VK treenin tiellä aikaan 4.13 /km. Kuukausi oli ensimmäinen yli 300 km kuukausi yli kahteen vuoteen.

1.6.2016   Piirikunnalliset 5000 metriä 19.06 (3.49 /km)
8.6.2016   Heidehoffin rykäisy 3000 metriä 11.36 (3.49/km) ei ihan kaikki pelissä
11.6.2016 HHM puolimaraton 1.26.10 . Sijoitus 51. /2382 . M45 sarjassa 3. /143 . (sarjan palkintojijasta ei tullut minkäänlaista palkintoa!)


- juoksua 307 km (4.56/km)
- pyöräilyä 225 km

Liikuntaa 36 h

Heinäkuu 2016

Lomakuukausi, jonka alkupäivinä viimeistelin Keuruun Yömaratonille. Maraton ei ollut helppo pohkeiden betonoiduttua, enkä pystynyt taistelemaan koko kisan voitosta (jäin kakkoseksi), mutta saaavutin kuitenkin "uran" ensimmäisen ikäsarjavoiton maratonilla ja palkinnoksi pokaalin ja muuta tarviketta itse Martti Vainion kädestä. Kisan jälkeen kymmenen päivää lepoa + lomailua ja sen jälkeen paluu juoksun pariin.

15.7.2016 Keuruun Yömaraton 3.12.19 (4.33 /km) Sijoitus 2./ 62 . M40 sarjassa 1./ 11 .



- juoksua 198 km (5.03 /km)
- pyöräilyä 68 km

Liikuntaa 23 h

Elokuu 2016

Jatkoin treenailua. Määrällisesti kuukaudesta tuli kaikkien aikojen toisiseksi kovin. Kunto alkoi selkeasti kehittyä kohti loppukuuta. Pitkiksiäkin tuli juostua sunnuntaisin kolmeen otteeseen.

Ei kisastartteja.

- juoksua 341 km (5.06 /km)
- pyöräilyä 43 km
- kerran kävin kokeilemassa salibandyä

Liikuntaa 32 h

Syyskuu 2016

Kisakuukausi. Vuodelle oli asetettu tavoitteeksi 38 minuutin alitus 10.000 metrin ratajuoksussa. Kisojen niukkuuden takia ei tarjoutunut kuin yksi mahdollisuus yrittää tavoitetta, jonka kuitenkin tiesin tilanteeseen nähden turhan kovaksi. Juoksu meni hyvin, mutta tulostavoite ei alittunut. Loppukuusta rantakymppi Espoossa ja pääkaupunkijuoksu sujuivat lupauksia herättävästi.

Jossain vaiheessa kuukautta kypsyi ajatus ilmoittautua Valencian Maratonille ja ajatus sitä ennen juosta Vantaalla puolimaraton vauhdikkaasti.

7.9.2016    piirikunnallinen 10.000 m 38.46 (3.52 /km) oma ennätys radalla
14.9.2016  Kunniakierroksen Cooper 3.333 m (3.36 /km) vuoden paras Cooper
18.9.2016  Espoon Rantakymppi 39.14 (3.53 /km) sijoitus 28. /1183
25.9.2016  Pääkaupunkijuoksu puolimaraton 1.25.29 (4.03 /km) sijoitus 9. /406 . M45 sarjan 2. /41


27.9.2016  Itä-Vantaan maastojuoksut 4.35 km 17.04 (3.55 /km)
29.9.2016  RIL Cooper Otaniemi 3200 m (3.45/km)

- juoksua 299 km (4.57 /km)
- pyöräilyä, maastojuoksua ja kyykkytreenejä

Liikuntaa 27 h

Lokakuu 2016

Toiveet olivat korkealla lokakuuhun lähdettäessä. Kunto oli nousussa ja Vantaan puolimaratonilta odotin paljon. Ensimmäisenä viikonloppuna kävin kisaamassa Espoossa raskaalla lähes maastojuoksunomaisella reitillä ja sieltäkin sain tulla Pokaalin kanssa kotiin. Toiveet alkoivat kuitenkin murentua hyvin pian kisan jälkeen, sillä yskä alkoi heti seuraavan viikon maanantaina (3.10.2016) kun lauantaina piti startata Vantaalla. Pari päivää yskittyäni oli pakko todeta, että startata ei voi ja lenkkeily on toistaiseksi lopetettava.

Kyseessä oli selkeästi keuhkoputkentulehdus, jonka lähes ainoa oire oli viikkoja jatkunut voimakas yskä. Totaalista treenitaukoa tuli kaksi viikkoa, mutta ei se yskä siihenkään jäänyt ja totaalinen epävarmuus Valencian suhteen alkoi vallata mieltä. Tulostavoitteet oli hylättävä ja enää oli kyse siitä kykeneekö marraskuussa ylipäätään starttaamaan vai olisiko edessä turistireissu. Tein kuitenkin loppukuusta paluun viivalle maastojuoksuissa.

2.10.2016 Espoon Keskuspuistojuoksu 7,89 km 32.37 (4.08 /km) sijoitus 4./27, M40 sarjassa 1./9


27.10.2016 Itä-Vantaan Maastojuoksu 4,3 km 19.07 (4.26/km)

- juoksua 173 km (5.10 /km)

Liikuntaa vajaa 17 h

Marraskuu 2016

Kuukauden kääntyessä marraskuuhun oli Valenciaan aikaa vajaat kolme viikkoa. Ongelmat eivät kuitenkaan olleet vielä takanapäin. Ilmeisesti useita viikkoja jatkuneen voimakkaan yskimisen seurauksena tuli erikoinen rintakipu. Ahkeran googlettelun tuloksena päättelin, että ilmeisesti kylkirusto tms. oli tulehtunut. Päätin pitää vielä muutaman päivän juoksutauon ja ottaa vahvan ibuprofeiini -kuurin, johon en rehellisesti sanottuna jaksanut oikein itsekään enää uskoa. Ihme kyllä kuuri pikkuhiljaa auttoi, kipu alkoi hellittää ja saatoin jatkaa harjoittelua. Siinä vaiheessa maratoniin oli kuitenkin aikaa enää 11 päivää, joten ihmeitä ei ollut tehtävissä.

Päätin käydä kokeilemassa juoksuvauhtia Aktiassa, joka sujui olosuhteisiin nähden kohtuudella, vaikka olinkin ennätysaikoja jäljessä kolme ja puoli minuuttia. Kisan jälkeen päätin, että juoksen myös Valenciassa, mikäli uusia vaivoja ei tule ja olo on oireeton.

Valencian reissu oli onnistunut, maraton tuli juostua ja tulokseen on pakko olla tyytyväinen kaiken tämän jälkeen. Kisa oli vaikea ja sain valtavia rakkoja päkiöihin sekä varpaisiin, mutta kesän Keuruun aika parani kaikesta huolimatta kolme minuuttia ja tulos oli itse asiassa kolmanneksi paras mitä ole maratonilla koskaan juossut.

Maratonin jälkeen pidin vajaan viikon juoksutaukoa.

12.11.2016 Aktia Cup 10 km 41.56 (4.12 /km) sijoitus 78. /241
20.11.2016 Valencian maraton 3.09.32 (4.29 /km) Sijoitus 1848. /15.858   Ikäsarjan 270. /2474


- Juoksua 179 km (5.03 /km)

Liikuntaa 15 h

Joulukuu 2016

Koska vuoteen oli mahtunut taukoja riittämiin, pidin Valencian jälkeen vain lyhyen tauon ja jatkoin peruskuntoharjoittelua tavoitteena lähteä rakentamaan hyviä pohjia seuraavaan kauteen. Lenkkeilin lähes päivittäin (putki katkesi kolmen viikon kohdalla), emimmäkseen hitaita lenkkejä. Muutama kisa mahtui kuukauteen ja havaittavissa oli orastavaa nousukuntoa. Ennen uudenvuoden aattoa iski pieni yskä, joka vei Uudenvuoden juoksulta sen kaikkein terävimmän vireen, mutta juoksu kulki siitäkin huolimatta kivasti ja jätti hyvän fiiliksen.

6.12.2016   Kinkkuhölkkä Klaukkalassa 8,65 km 34.39 (4.00 /km) sijoitus 16. /93
10.12.2016 Aktia Cup 10 km 39.40 (3.58 /km) sijoitus 46. /240
31.12.2016 Hakunilan Uudenvuodenjuoksu 10 km 39.25 (3.56 /km) sijoitus 33. /216

- Juoksua 321 km (5.12 /km)
- Luistelua 21 km

Liikuntaa 31 h

Tältä pohjalta on kuitenkin hyvä jatkaa vuoteen 2017!

KOKO VUOSI 2016 YHTEENSÄ:

- Kisastartteja 26 kpl
- Kisoissa juostuja kilometrejä 257 km

- Juoksua        2554 km
- Pyöräilyä       539 km
- Hiihtoa           180 km
- Luistelua           90 km

Kirjattua liikuntaa yhteensä 318 h

Eniten käytety kengät:

Adidas Energy Boost                                                536 km (5.21 /km)
Adidas FL Runner (vanhempi pari treenikäytössä)  330 km (4.50 /km)        
Adidas Revenge Boost                                             306 km (5.24 /km)
Adidas FL Runner (uudempi pari kisakäytössä)       293 km (4.41 /km)
New Balance 890                                                       270 km (5.33 /km)
IceBug Kayi 2 nastarit                                               187 km (5.34 /km)
New Balance 1400 (ratakisat ym)                              170 km (4.36 /km)
Adidas Adizero Boston
Salomon Fellraiser maastojuoksukengät
Sarva Xtiro nastarit

Uusia Hankintoja:

New Balance Vacee Rush                                         152 km (4.59 /km)                
Adidas Tempo Boost                                                 12 km

Käytöstä poistettuja:

Adidas Supernova Glide 62 km (annettu = myyty kympillä pois)
NB 870 (mökkikenkinä)
Lidl Crivit 2015 (ei enää aktiivikäytössä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti